Mäntyniemikoti on Mäntyniemi-yhdistys ry:n ylläpitämä asumisyksikkö Lahden Villähteellä. Kodin palvelut on suunnattu kehitysvammaisille ja vammautuneille henkilöille. Asuminen Mäntyniemikodissa voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista yhteisöasumista tai ympärivuorokautista palveluasumista.
Mäntyniemikodissa työskentelee ammattitaitoinen ja koulutettu henkilöstö. Teemme työtä asiakaslähtöisesti asukkaiden toimintakykyä tukien. Meille omaiset ja läheiset ovat tärkeitä ja arvostettuja yhteistyökumppaneita asukkaidemme asumisen suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Mäntyniemeläisille on tärkeää, että asukkaan yksilölliset tarpeet sekä itsenäisyyden ja omatoimisuuden tukeminen tulevat huomioiduksi. Mäntyniemikodissa tunnetaan talonväki omina persooninaan ja kunnioitetaan jokaisen asukkaan itsemääräämisoikeutta. Meillä tuntuu ja näkyy kodin lämpö, elämäniloinen ja huumorintajuinen elämänasenne sekä toisistamme välittäminen.
Mäntyniemikodin toiminnan ytimessä on asukkaan oman näköisen elämän suunnittelu ja sen tukeminen. Suunnitelmassa painottuu asukkaan toimintakyvyn tukeminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen.
Painotamme toiminnassamme tarpeeseen perustuvaa, yksilöllistä tukea sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamista. Laadimme yhdessä asukkaan, hänen läheistensä sekä muun yhteistyöverkoston kanssa asukkaalle asumisen toteuttamissuunnitelman, johon kirjataan asukkaan toiveiden mukainen yksilöllisen tuen, avun ja ohjauksen tarve.
Teemme yhteistyötä Kaarisilta ry:n kanssa ja asukkaamme osallistuvat Kaarisillan järjestämään erityistä tukea tarvitseville aikuisille tarkoitettuun päiväaikaiseen toimintaan. Kaarisillassa järjestetään lisäksi ammatillista koulutusta yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Koulutukseen valittujen opiskelijoiden on mahdollista hakeutua Mäntyniemikotiin asumaan opintojensa ajaksi. Asukkaamme päiväaikainen toiminta tai opiskelu voi tapahtua myös muualla kuin Kaarisillassa.
Kotimme on viihtyisä ja turvallinen. Meille on tärkeää, että asukkaat tuntevat olonsa kotoisaksi. Kodikasta ilmapiiriämme tukee asukkaidemme mahdollisuus kalustaa itse huoneensa.
Mäntyniemikoti käsittää kolme rakennusta, jotka sijaitsevat samassa pihapiirissä. Asuntoja on yhteensä kaksikymmentäkuusi, joista kaikista avautuu upea näkymä Kymijärvelle.
Asukkaidemme käytössä on vapaa-ajan viettoon ja yhdessä olemiseen kodikkaita yhteisiä oleskelu- ja ruokailutiloja, joissa voi katsella tv:tä, musisoida pianon säestyksellä tai viettää tunnelmallista hetkeä takkatulen loimussa.
Asuinrakennusten lisäksi tontilta löytyy rantasauna laitureineen. Rantasauna lämpiää kesäisin asukkaiden toiveiden mukaisesti.
Tuomarintie 21-24
15540 Villähde
y-tunnus: 1032231-0
Ohjaajat
Tarja Honkalampi, vastaava ohjaaja
tarja.honkalampi@mantyniemikoti.fi
Susanna Mäntynen, yksikön johtaja
susanna.mantynen@mantyniemikoti.fi